Tarinan nimet on vaihdettu.

Viisi vuotta sitten olin xyl:n kanssa purjeveneellä tasan vuoden kestäneellä reissulla, joka ulottui Välimerelle saakka. Mukana oli IC-735, ja veneen takastaagi toimi antennina, sovittimena automaattinen SG-230. Biskajan lahtea ylitettäessä olin iltamyöhällä ensi kontaktissa 7070 kHz:n rinkulaan. Oli tosi mukava saada juttuyhteys ulkomaailmaan, sillä yö on Atlannilla sysipimeä, eikä ympärilleen näe metriäkään.

Finisterren pahamaineista niemen kärkeä lähestyttäessä oli taas Espanjan kusojen paikka, kun tuulikaan ei ollut ylen voimakas. Mutta se voimistui nopeasti, vaan en malttanut jättää rigiä, vaikka xyl lähetti tiheneviä viestejä veneen vauhdin kiihtymisestä. Kun lopulta koko runko alkoi voimakkaasti värähdellä, ja kannelta kuului hätääntynyt ilmoitus ’12 ja puoli solmua!’, oli pakko lopettaa. Tuuliperäsin ohjasi venettä, ja tuuli tuli takaa. Aallot olivat mahtavia, ja kiireesti aloin pudotella isopurjetta alas. Siinä kiireessä jäi huomaamatta, että puomin preventteri oli löystynyt¸ja niin sain puomin yllättäen heilahtaessa skuuttiköysistä kovan mällin. Lensin vasten laipiota ja kotvan aikaa haukoin henkeä näkemättä mitään.

Pelkällä keulapurjeella selviydyimme Corrubedon pieneen kalastajasatamaan ankkuriin ja seuraavana päivänä Bayonan kaupunkiin. Siellä oli pakko käydä lasaretissa vammoja tutkituttamassa. Jonottajia oli käytävällä paljon. Oloni oli aika huono, sillä rinnan ympärystää särki, ja suihkussa olin huomannut, että rakkuloita ja punaisia raitoja meni poikki rinnan. Kun asiat eivät edistyneet menin vahtimestarin luokse ja nostin paitani ylös. Nyt oli tulipunainen rengas rintani ympärillä jo vaaksan korkuinen. Vaksi pelästyi tosissaan ja lähti minua kiirellä viemään takahuoneeseen. Nuori naislääkäri oli hetkessä paikalla ja ryhtyi kyselemään tietoja. Englantia hän ei osannut tippaakaan, kuten eivät lääkärit Etelä-Euroopassa yleensäkään. Onneksi espanjan kieli sujui minulta jo koko hyvin ja sain seliteltyä mitä oli tapahtunut. ’Vyöruusu’, sanoi tohtori. Kun olin aivan ällistynyt, hän selitti: ’Teillä on ollut lapsena vesirokko. Siitä jää selkäytimeen virus, joka traumasta tai stressistä voi aktivoitua ja aiheuttaa tuollaisen ilmiön. Onneksi se tulee vain kerran, siitä eteenpäin ihminen on sille immuuni’.

Sitten hän kysyi olinko töissä vai eläkkeellä. Kun sanoin, että eläkkeellähän sitä, hän totesi: ’Sepä hyvä. Nämä viruslääkkeet maksavat tosi paljon, mutta eläkeläiselle ovat ilmaisia!’. Ja toden totta, apteekissa apteekkari vain pokkuroi, kun hain minulle määrätyn rohdospussin.

Vastedes en empisi kusojen lopettamista, jos tuuli vähänkään kovenisi!

Talvehdimme sitten puolisen vuotta Espanjan kaakkoisrannikolla Almerían kapungin liepeillä. Aikaa riitti radion kanssa askarteluun, ja niinpä pikku hiljaa sekouduin aika moneen jutturinkulaan, lähinnä neljälläkympillä.

Paco on eläkkeellä oleva virkamies, jolla on hyvin varustettu ham shack Almeríassa, katolla dipoli ja yagi sekä 'kesämökki' läheisellä Costa de Almerían rannalla, jossa sitten vertikaali ja dipoli. Hänen pääharrasteenaan on toimia puhelunvälittäjänä Afrikassa toimivien lääkärien, sairaanhoitajien ja lähetyssaarnaajien sekä heidän Espanjassa olevien omaistensa välillä.

Madridissa toimivat tahot ovat huolissaan entisten alusmaiden terveysoloista sekä hengellisistä asioista ja lähettävät niihin auttajia, jotka ilmeisesti eivät nauti kovinkaan hyvistä palkkaeduista. Puhelinyhteys kotimaahan tulee ylen kalliiksi, ja niinpä joku on vienyt hamradion mukanaan, jonka avulla yhteydenpito sitten tapahtuu 15 metrin bandilla. Paco toimii tämän toispuolisen second operator-järjestelmän kaitsijana. Kun hän saa yhteyden Afrikkaan, hän ottaa Espanjassa lankapuhelun omaisille ja kytkee sen rigiin.

Olen itse joutunut Suomesta käsin Pacon välityksellä yhteyteen Almeríassa olevaan tuttavaani. Hyvin jutut siinä kulkivat.

Jouduin sitten mukaan neljälläkympillä toimivaan rinkulaan, jossa tapahtumat olivat aika värikkäitä. Ilmeisesti jonkin iranilaisen radioaseman harmoninen lähete osui iltaisin taajuuteen 7070 kHz estäen amatööritoiminnan aivan totaalisti tällä alueella ainakin Välimeren seudulla. Lähetys loppui klo 20,30 utc, ja välittömästi tämän jälkeen tilalle tuli joko Toni tai Rico tehokkaine monobanderi cubical quad -antenneineen ja erittäin kovine signaaleineen. Taajuus ja sen ympäristö oli tietenkin alussa aivan puhdas, joten rinkula pääsi aina mukavasti vauhtiin. Säännöllisesti tuli ääneen Carlo Karibialta sekä Lucio ja Berto Venezuelasta. Italialaisia liittyi ryhmään epälukuinen määrä, usein oli mukana myös Sveitsin italialaisia. Tarinat kulkivat tietenkin italian kielellä.

Talven mittaan tapahtui sitten kaikenlaista. Seurasimme jännityksellä kun hirmumyrsky Luis lähestyi uhkaavasti Karibiaa, ja Carlo linnottautui johonkin 'perunakellariin'. Eräänä iltana Carlosta ei sitten enää kuultu mitään. Myöhemmin selvisi että antennit olivat menneet sen sileän tien ja osa rakennuksesta myös, mutta mies oli itse selviytynyt vammoitta.

Välillä oma signaalini ei kantanut Italiaan asti riittävän voimakkaana, kun ympärillä oli paljon toisia purjealuksia korkeine metallimastoineen. Toni kehotti yön pimeydessä poraamaan reiän niiden pohjiin, jotta eivät enää häiritsisi lähetyksiäni.

Tammikuussa iranilainen asema jatkoi lähetystä tuntia pitempään. Toni ei sulattanut asiaa, vaan aloitti heroisen taistelun tuulimyllyjä vastaan puolustaessaan taajuutta. Hän piti pitkiä palopuheita herjaten iranilaisia häijyin sanoin. Hän ilmeisesti luuli lähetyksen tapahtuvan tällä taajuudella.

Jossakin vaiheessa Toni katsoi kuubalaisten häiritsevän rinkulan toimintaa ja alkoi vuorostaan morkata Fidel Castroa. Näihin aikoihin aloin ottaa etäisyyttä 7070 rinkulaan, meno alkoi olla sen verran poikkiteloista. Lisäksi minua kiusasi Ricon pitkät yksinpuhelut ja mietiskelyt. Ricolla puolestaan oli yhteenottoja toisten italialaisten hamien kanssa, jotka syyttivät häntä liian monien kilowattien käytöstä lähetyksessään. Rico puolustautui ja sanoi signaalinsa perustuvan vain tehokkaaseen antenniinsa.

Vaikka en enää osallistunut rinkulan menoon, kuuntelin silloin tällöin sen tapahtumia. Toni otti ja lensi Etelä-Amerikkaan tapaamaan Lucioa ja Bertoa. Rico siirtyi välillä kahdellekympille tai keskittyi 'bambinojensa' hoitoon, hänellä oli muistakseni neljä alle kaksikymppistä lasta.

Kun Toni palasi Italiaan, hänen italialaisvalmisteinen riginsä hajosi. Rico ei sitten yksin saanut pidettyä joukkojaan kasassa, ja rinkulan toiminta väheni kevään koittaessa. Suomesta käsin en ole kuullut rinkulaa lainkaan, joten se saattaa olla kokonaan lopahtanut.

Koko matkan ajan minulla oli ollut lähes päivittäinen yhteys itärannikolla asuvaan Jesukseen. Hänen metallille soinnahtava äänensä oli helppo erottaa neljänkympin bandilta. Kun kotimatkamme sitten maaliskuussa alkoi, meillä oli lähes joka ilta qso. Usein oli rinkulassa mukana myös Angel. Xyl oli tyytyväinen kusoilua seuratessaan ja totesi että varmaan ei reissumme voi mennä vinoon, kun tukena on Jesus ja Angel (enkeli).

Jesuksella oli tapana kysyä tarvitsemmeko jotakin. Ensi alkuun ihmettelin mitä hän mahtoi tarkoittaa. Olimmehan sentään aivan toisella puolella maata kuin hän. Lopuksi selvisi, että hän on ammatiltaan poliisipäällikkö. Sellaisen ominaisuudessa varmaankin jo pystyy yhdessä tai toisessa asiassa auttamaankin...