Huomaamattakin alkoi pitkäveteisimmillä oppitunneilla piirtyä vihkojen sivuille luonnostelmia nojapyöristä. Muotoja haettiin välillä sekä kotimaisilta, että ulkomaisilta nettisivuilta. Jossain vaiheessa systeemit selkenivät sen verran, että sain päätetyksi tulevan nojapyöräni mallin: SWB. Pyörää alettaisiin tekemään pienellä budjetilla ja mahdollisimman paljon normaaleita polkupyörän osia käyttäen. Sattumalta eräs kaverinkaveri oli tyhjäämässä autotalliaan romusta - kymmenestä vanhasta fillarista!. Ei muuta kuin Escortti pihaan ja pyörät kyytiin. Matkalla kotiin alkoi tunnelma tuntua liian tiiviltä pienessä autossa ja niinpä pysähdyimme Helsinki-Vantaa lentokentän läheisyydessä ja paloittelimme kymmenisin polkupyörää käyttämällä parin kilon kivenmurikoita ja raaka voimaa. Kaikenlaiseen sitä joutuukin! Jo tässä vaiheessa nojapyöräprojekti alkoi kerätä katseita. Nojapyörän rungoksi valitsin 5-vaihteisen Helkama Kulkurin. Tässä vaiheessa jouduin ostamaan kulmahiomakoneen, eli rälläkän. Ensimmäinen maksullinen hankinta siis. Helkaman rungon takaosa, siis kolmio jossa takapyörä on kiinni jäi ehjäksi, kaikki muu irroitettiin. Toisesta polkupyörän rungosta sai koko ohjaustanko systeemin haarukoineen, laakereineen ja runkoputkineen. Samasta fillarista otettiin myös poljin systeemi. Autotalliin jäi siis riittävästi aihiota jäljelle käytettäväksi seuraaviin nojapyöriin. Varsinaisen runkoputken nojapyörään ostin romikselta parilla kympillä. Etupyörä on sen verran pieni, ettei sellaista aikuisten fillareista löydä, joten sen kävin ostamassa vanteineen polkupyöräliikkeestä.
Nyt olivat nojakin osat kasassa, ei muuta kuin osat läjään. Mitoitus olikin työläämpi tehtävä, sitä hiottiinkiin yli kuukauden ajan. Apuna käytin Teknillisen Oppilaitoksen kirjastosta lainaamaani ergonomian käsikirjaa. iltaisin rakentelin jakkaroista ja muusta romusta erillaisia testipenkkejä ja tutkin miten jalat liikkuu ja onko selkä hyvin tuettu. Oikeiden mittojen löydettyä vauhdilla kauppaan hitsauskoneen ostoon. Hitsauslaite olikin tämän projektin hinnakkain juttu, mutta sille on löytynyt käyttöä runsaasti. En ollut hitsannut ikinä aiemmin, eikä ohutseinämäinen putki ole paras mahdollinen tapa aloittaa opettelua. Pienen harjoittelun jälkeen tulosta alkoi syntyä tulosta ja rungon hitsaamiseen meni noin viikko. Hitsauskoneen mukana tuli sellainen kasvosuojus jota pidetään kädellä kasvojen edessä. Toisen hitsattavan osan sain kiinni ruuvipenkkiin, toista pidin kädessä ja toisessa kädessä oli hitsauslaitteen pistooli. Missäs kädessä se maski oli?. Sitä ei ollut missään vaan pidin silmät kiinni hitsatessa. "Silmätkiinni"-tekniikalla hitsattuja liitoksia joutui välillä takomaan vasaralla suoraksi. Nykyään käytän hitsauskypärää; kesällä 1999 hitsasin isokoisen satelliittiantennin jalustan "silmätkiinni"-tekniikkaa hyväksi käyttäen, ja seuraavina päivinä ihoni kuoriutui koko kasvojen ja kaulan alueelta. Kivulias opetus. Valmis runko pohjamaalattiin ruosteenestomaalilla, jonka jälkeen varsinain maalaus suoritettiin automaalilla ja päällevielä spray-lakkaa. Tulosta on kehuttu ja se onkin varsin siisti, mutta ei kestä naarmutusta niin paljoa kuin tavallisen polkupyörän maalaus, koska maalaustekniikka on aivan erillainen. Normaalissa käytössä eroa tosin ei pääse huomaamaann.
Rungon ollessa valmis ja pyörien ollessa paikoillaan alkoi viimeinen suunnittelu vaihe: istuin. Mietin istuimeksi aluksi hienoa alumiiniputki-viritystä, jossa olisi pingoitettuna remmiä. Mitä pidemmälle ideaa kehitteli sitä vaikeammalta se alkoi vaikuttaa. Lopuksi päädyin tekemään istuimen vanerista ja vaahtomuovista. Vaahtomuovi on tietenkin hieman hiostavaa, mutta hyvin on tälläkin pärjätty. Istuin muodostuu kolmesta vanerilevystä, jotka on saranoitu keskenään. Näin istuimen asentoa voidaan muuttaa eri ajajille sopivaksi. Istuimen kiinnitys runkoon löysätään ja penkkiä siirretään haluttuuan asentoon, jonka jälkeen istuimen kiinnitysmekanismi kiristetään. Kiinnitysmekanismi perustuu neljään pakoputkiklemmariin. Erittäin kriittiseksi osoittautui poljinten etäisyys penkistä. Tämä mitta on jokaisella pyöräilijällä erillainen, ja sen tulisi olla säädettävissä. Säätömekanismi oli jälleen sarjaa "hankala", joten jätin sen tästä ensimmäisestä pyörästä suosiolla pois. Mitoitus on tehty omien mittojeni mukaiseksi, ja minun on helppoa polkea tätä pyörää.
Seuraavaksi varusteluun. Helkama, josta otin takapään, oli siis 5-vaihteinen, joten samanverran löytyy vaihteita nojapyörästäkin. Määrä voisi olla suurempikin. Jarruja on tasan yksi, mikä ei ole ollenkaan riittävä määrä, mutta toisaalta jalat saa maahan todella nopeasti, jolloin vauhti kyllä pysähtyy. Aluksi ainoa jarru oli etupyörässä, mutta koska eturengas on pieni ja se pyörii todella vinhasti, ei jarru kestänyt rasitusta, vaan kirjaimellisesti räjähti kappaleiksi eräänä päivänä Tilkanmäessä Ruskeasuolla. Uuden jarrun asensin sitten takarenkaaseen. Syksyn lähestyessä tuli tarvetta ajovaloille. Päämääränä oli saada mahdollisimman paljon valotehoa. 12v spottilamput ja 12V/6AH lyijyhyytelöakku oli minun valintani. Spottilamppuja käytetään normaalisti esimerkiksi näyteikkunoiden valaistuksessa ja myöskin ihan normaaleina valaisimina. niitä saa eri kokoisina, tehoisina, sävysinä ja erillaisilla keilanleveyksillä. Itselläni on kiinteästi polkimien alapuolella 50W lamppu ja tarvittaessa voin asentaa nopeasti toisen 20W lampun etuhaarukan alaosaan, jolloin se osoittaa mutkassa ajettaessa sinnepäin minne ollaan ajamassa. Yhteensä 70 wattia, se on aika hurja teho polkupyörän ajovaloksi!. Akkua pidän sivulaukuissa ja kytkimet on sijoitettu ohjaustankoon vaihdevivun tuntumaan.
Nyt nojapyörällä on ajettu pari vuotta ja paljon on opittu. Tälläisellä on paljon mukavampi ajella kuin tavallisella pystypyörällä ja matkanopeuskin on suurempi. Vikojakin on löytynyt, mutta en aio niitä korjata, vaan otan ne huomioon kun rakennan seuraavan nojapyörän. Painoa pitää saada rungosta pois runsaasti. Alumiininen runko olisi erinomainen, mutta minulta puuttuu alumiinin hitsauslaitteet ja periaatteeni on, että systeemin pitää olla rakennettu täysin itse ja sitä pitää pystyä korjaamaan tarvittaessa vaikka vuosien päästä itse, jolloin ei välttämättä oltaisikaan töissä firmassa jossa on tarvittavat laitteet. Istuin on toinen joka kaipaa parannusta, sitä on myöskin kevennettävä ja siitä on tehtävä hengittävämpi. Ja sitten tietenkin näitä yleisiä parannuksia vaihteet, jarrut, aluvanteet..Jos joku on nyt harkitsemassa nojapyörän hankkimista, suosittelen itse rakentamista jos vaan on siihen mahdollisuutta. Kuten tästä jutusta on varmasti käynyt ilmi, ei minulla ollut juuri mitään kokemusta tälläisestä projektista, mutta onnistuin silti saamaan aikaan toimivan nojapyörän halvalla ja suhteellisen nopeasti. Käyttämällä vanhoja polkupyöriä hintaa ei kerry juuri nimeksikään. Ei muuta kuin rakentamaan!
PS. Olen ostanut muutaman käytetyn pyörätuolin, ja suunnitelmissa on kolmipyöräinen nojapyörä eli trike....